Minä olen Pirkko Syrjäläinen ja toimin klinikalla osa-aikaisena eläinlääkärinä.

Valmistuin viime vuosituhannen loppumetreillä ja tein töitä sekapraktiikassa kunnes palasin kotimaahan muilta mailta vierahilta 2001.

Olen työskennellyt pieneläintan parissa siitä lähtien. Erityisiä kiinnostuksen kohteita on monia, mutta se miten ravitsemuksella voidaan vaikuttaa lemmikkien terveyteen ja sairauksien hoitoon on kiehtovaa.

Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä aviomiehen ja pienen pojan lisäksi kaksi karvaisempaa kaveria: irlanninsetteri Gilbert ja kk saksanseisoja Väinö.

Lemmikkejä on ollut elämän varrella hevosesta, possuista ja kiukkuisista kutuista aina kaniin ja marsuun asti. Nooanarkillinen eläimiä kuului jo lapsena haaveisiini.

Nykyään vapaa-aikani kuluu leikkimisen ja ulkoilun lisäksi rakentamisen ja raivauksen merkeissä (ja sitähän riittää).